Pidimme torstaina 9.2. Scandic Stationin kokoustiloissa yrityksen ensimmäisen asiakasillan asunnon varanneille henkilöille.

Tilaisuuden tarkoituksena oli tutustuttaa asunnon varanneet henkilöt meidän yhteyshenkilöihin ( eli saada naamat tutuksi) ja näin ollen saada kynnys yhteydenottoon meihin päin matalammaksi.

Lisäksi tutustutimme asiakkaita RS maailman pyörteisiin, kävimme hankkeen aikajanan asiakkaan näkökulmasta läpi,  esittelimme kohdetta yksityiskohtaisemmin, muutosmahdollisuuksia ja tietenkin vastasimme asiakkaiden tiukkoihin kysymyksiin.

Tilaisuudessa oli noin puolet asunnon varanneista paikalla ja ilmeistä päätellen tilaisuus oli hyvinkin onnistunut. Tulemme jatkossakin tulevilla kohteillamme ottamaan käytännön tilaisuuden pitämiseksi. Kiva tapa tutustuttaa myös ensimmäistä kertaa asukkaita toisiinsa.

Kiitos myös Joonakselle ja Sarille kun kävitte esittelemässä itsenne.